tiistai 16. syyskuuta 2014

NERD ALERT // Hapettamattomat teet

Moikka!
Tämän viikkoisessa NERD ALERT –osiossa keskustellaan hieman hapettamattomista teistä, joita ovat siis valkoiset, vihreät ja keltaiset teet. Hapettuminen tarkoittaa samaa ilmiötä kuin banaanin tummuminen. Niinpä hapettamattomat teet säilyttävät upeasti alkuperäisen luonnollisen värinsä sekä herkän makunsa. Pureudutaan tässä hieman tarkemmin hapettamattomien teiden kasvualueisiin, tuotantoon ja makuun.

Kasvualueet
Suurin osa maailman valkoisen teen tuotannosta on peräisin Kiinasta, mutta myös Sri Lankassa ja Intiassa tuotetaan valkoista teetä nykyään. Alkuperäiset valkoiset teet tulivat Fujianin maakunnasta Kiinasta.
Vihreää teetä puolestaan tuotetaan suurimmaksi osaksi Kiinassa ja Japanissa, mutta myös muuallakin.
Keltainen tee on hyvin harvinainen teelaatu ja sitä tuotetaan lähes ainoastaan Kiinassa.
Tuotanto
Valkoisen teen valmistukseen käytetään lajista riippuen aukeamattomia teelehtien nuppuja, joissa on vielä valkoinen untuvapeite (Silver Needle) tai juuri auenneita lehtiä (Bai Mu Dan). Valmistusprosessi on hyvin yksinkertainen, sillä valkoinen tee asetetaan ainoastaan näivettymään ja kuivumaan ilman mitään paistamisia ja rullaamisia.
Vihreän teen valmistukseen käytetään lajista riippuen hyvin eri kasvuvaiheissa olevia teelehtiä, mutta aina kuitenkin jo auenneita. Vihreälle teelle ominaisin valmistusvaihe on kuumennus, jossa teelehtiä paistetaan pannulla (kiinalaiseen tapaan) tai höyrystetään (japanilaiseen tapaan). Samalla teelehdet rullataan ja muotoillaan halutun näköiseksi. Kuumennus pysäyttää hapettumisreaktion ja estää teetä muuttumasta oolongiksi tai mustaksi teeksi. Se on myös tärkeässä roolissa makujen muodostamisessa.
Keltaisen teen valmistusprosessi on hyvin samankaltainen vihreän teen kanssa, mutta sen tuotannossa pyritään poistamaan  teelehdistä vihreälle teelle ominainen ruohoisa tuoksu.
Maku
Kaikkien hapettamattomien teiden makua yhdistää luonnollisuus, puhtaus ja kevyt makeus. Vihreissä teissä on huomattavasti enemmän vaihtelua, koska valmistuksen kuumennusvaihe vaikuttaa merkittävästi makuun. Makuja voi löytyä teelajikkeessta riippuen kasvillisesta leväiseen ja kukkaisesta pähkinäiseen. Varmasti löydät oman suosikkisi monista vaihtoehdoista. 
___
Ensi viikolla käydään tällä samalla kaavalla läpi hapetetut tee, Tule silloinkin paikalle!
-Miikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti