lauantai 30. elokuuta 2014

LIFESTYLE SLOTTI // Elokuun kohokohdat

Moikka!

Mitäpä on teeyrittäjän elokuu pitänyt sisällään? NO AINAKIN LAUNCHI LÄHESTYY!

Ensi kesän jääteen valmistaminen sai valoisia uutisia, kun Metropolia -ammattikorkeakoululla kiinnostuttiin teettämään toimeksiantona jääteen tuotannonsuunnittelu. Toivotaan, että saadaan homma vietyä kunnolla maaliin ja saataisiin ensi kesänä nauttia täysin luonnollisia, rehellisiä ja puhtaita teepohjaisia virvoitusjuomia!

Nettisivutkin kehittyvät pikkuhiljaa toivottuun muotoonsa. Olemme puuhastelleet graafisen ilmeen muuttamisen kanssa sekä ihan sisällön ja toiminnallisuuksien parantelussa.

Tuotepakkaukset tulevat maanantaina, jolloin olemme valmiita tarjoamaan teille huippulaatuisia tuotteitamme! VIHDOIN. Sitten avataan verkkokauppa siinä muodossaan missä se nyt on, jotta halukkaat pääsisivät jo fiilistelemään ja maistelemaan. Me kuitenkin jatkameme nettisivujen parantelua ja sisällön lisäämistä, jotta teillä olisi tarjolla kaikki teehen liittyvä tarpeellinen tietämys.

JEJEJEEJEJEJEE!
___

Ja niin. Me päätettiin, että tarjotaan ilmaiset kuljetukset ja 15% hinnasta pois kaikista 100g pakkauksista! How's that sound?





-Miikka

torstai 28. elokuuta 2014

HOW TO // Bubble tea

Moi!

"Bubble tea, bubble bubble bubble tea..." Kaikki tietää varmaan Major Lazerin Bubble tea -kappaleen?

Tänään tehdään siis bubble teetä eli kuplateetä näin meille suomalaisille käännettynä. Kuplatee on tosi kovassa nosteessa maailmalla ja ei varmaan ehdi kulua hirveästi aikaa, että Suomeen tupsahtaa kuplateehuoneita.

Kuplanteen tekeminen itse ei tuota suurempaa pään vaivaa. Se on 80% odottelua ja 20% tekemistä.

Bubble tea - Kuplatee 




Kuplateen sielu ja ruumis ovat tapioca-helmet. Ne on maniokki nimisestä kasvista eristettyä tärkkelystä tiivistettynä pikku palloiksi. Nuo tapioca-helmet voi tehdä itsekin tapioca-jauhosta. Itse päädyin ostamaan ne Helsingissä sijaitsevasta itämaisia elintarvikkeita myyvästä Vii-Voanista.

Kuplateetä voi lähtee jalostamaan kermaiseksi maidon kera tai hedelmäiseksi mehun kanssa. Itse lähdin noista ensimmäiselle linjalle ja käytin teenä Milk Oolongia, pyrkien todella kermaiseen lopputulokseen.

Tarvittavat ainesosat (2 annosta)





1 dl Tapioca-helmiä
1 dl sokeria
4 - 6 tl vapaavalintaista teetä
2 dl maitoa (tai mehua)
2 + 8 + 1 dl vettä

Step by step

1. Hauduta 2 dl voimakasta teetä. Älä pidennä haudutusaikaa tai nosta haudutusveden lämpötilaa. Laita vaan enemmän teetä. Näin vältyt teen muuttumasta kitkeräksi. Laita haudutettu tee jääkaappiin viilenemään.

2. Keitä tapioca-helmet. Laita 1 dl helmiä kohti 8 dl vettä keittymään. Kun vesi kiehuu, lisää helmet. Keitä täysillä tehoilla ~3 min. Pudota lämmöt keskiteholle ja keittele 10-15 min. Ota kattila pois levyltä ja anna jäähtyä toiset 10-15 min. 

(Odotellessa voit tehdä kohdan 3.)

Poista ylimääräiset vedet kattilasta ja kaada helmet kulhoon.

3. Duunaile siirappi: laita 1 dl vettä keittymään. Ota levyltä pois, kun se kiehuu ja lisää 1 dl sokeria joukkoon. Sekoittele, kunnes sokeri on täysin liuennut.

4. Kaada siirappi keitettyjen helmien joukkoon. Laita kulho jäähtymään.

5. Jaa jäähtyneet helmet sekä tee tarjoilulaseihin ja lisää maito.

6. Nauti.







____

Milk Oolong sopi erinomaisesti tuohon maidolla jatkettuun versioon. Suosittelen testamaan ihan first thing tomorrow.

Tapioca-helmet on parhaita, kun ne syö 3-4 tunnin sisällä keittelystä. Ne kyllä säilyy hyvin muutaman päivän jääkaapissa, kun ne on siinä siirapissa. Helmien koostumus tosin ehtii vähän muuttua.




____

Laittakaa kysymksiä vaan tulemaan, jos jäi jotain epäselväksi. Ensi viikolla tehdään Matcha-lattea! Eli maitoisalla linjalla jatketaan. Tule silloinkin palvelimille!

-Miikka




tiistai 26. elokuuta 2014

NERD ALERT // Kiinan teekorkeakoulut

Moikka!

Tänään meillä onkin ajankohtainen aihe, sillä Suomessakin koulut ovat alkaneet ja viimeisetkin yliopisto-opiskelut alkavat todennäköisesti ensi viikolla. Luvassa onkin enemmän tälläinen "fun fact" -tyyppinen tieto, kun puhutaan Kiinan teekorkeakouluista. Suomalaisen korvaanhan se kuulostaa hieman oudolta, että voi opiskella ohjelmissa nimeltä 'Arts of Tea,' 'Tea culture' ja 'Tea management.'

Selvää on, että eri koulutuspaikat ovat luotu sitä varten, että työmarkkinoilla on niille taidoille kysyntää. Erään lähteen mukaan Kiina tuottaa yli kolmasosan kaikesta maailman teestä, jolloin saattaa kuvitella, että teetyöpaikkojakin riittää.

Kiinan teetuotanto ~1500 tonnia (2011). Lähde: http://chinaag.org/production/china-agriculture-crops/tea-coffee/
  
Teekoulutusohjelmat keskittyvät Kiinassa Zhejiangin -alueelle, joka on yksi suurista teetä tuottavista provinnseista. Zhejiangiin teekoulutuspaikat ovat varmaankin muodostuneet sinne perustetun 'Teen tutkimuskeskuksen' myötä. Meilläkin on useita teelajikkeita kyseiseltä alueelta, esimerkiksi teiden shamppanja.

Kiinan teetuotannon osuus provinsseittain (2011). Lähde: http://chinaag.org/production/china-agriculture-crops/tea-coffee/
Englanninkielisellä Google -haulla löytyikin englanninkielinen teekoulutusohjelma, joka valmistaa oppilaita teehuoneiden johtamiseen tai miksipä ei ihan teeyrittäjiksi. Täytyy varmaan meidän Teabib:läisten lähteä sinne!
____

Tsemppiä ja menestystä kaikkien lukijoiden koulutielle. Ensi viikolla NERD ALERT -osiossa tulee tiukka kaksikamppailu otsikolla Tee vs. kahvi. Tule silloin paikalle!

-Miikka

lauantai 23. elokuuta 2014

LIFESTYLE SLOTTI // CASE jääteen tuotanto

Moikka!

Nyt on kyllä makeita uutisia jaettavana. Kuten täällä blogissa on käynyt ilmi, että ollaan suunniteltu jääteen pientuotantoa, niin kohta sitä asiaa suunnittelee joku muukin: Eräs korkeakoulu on kiinnostunuut ottamaan tuotannonsuunnittelun toimeksiannoksi kurssilleen!

En kerro vielä tarkempia yksityiskohtia, koska asia ei ole 100% varma, mutta kurssin olisi määrä alkaa syyskuun aikana.

Jos tämä homma menee maaliin, niin ensi kesänä päästään nauttimaan rehellisistä, raikkaista ja ravitsevista jääteejuomista! Mitä mieltä olisitte esim. tällaisista makuvaihtoehdoista:

- KLASSINEN: Musta tee ja sitruuna
- KANSAINVÄLINEN: Vihreä tee, lime, minttu, inkivääri
- KESÄINEN: Oolong tee, vadelma, karhunvatukka, laventeli
- KUPLIVA: Hiilihapollinen matcha-juoma


 
?
_____
 
Very nice! Jäädään jännityksellä seuramaan, että kuinka meidän käy.

-Miikka




torstai 21. elokuuta 2014

HOW TO // Teen hauduttaminen

Moikka!

Jatketaan siitä mihin NERD ALERT -osio jäi. Käydään tänään läpi erilaisia teen haudutusmenetelmiä. Ensin tulee vähän arkisempia tapoja ja sitten mennään hieman syvemmälle haudutussceneen kiinalaisten rituaalien merkeissä.

Kuvia ottaessani käytin Milk Oolongia, joka on kiinalainen versio taiwanilaisesta Naixiang Jinxuan -oolongista. 





Teen hauduttaminen

Arkisemmat: 

Teepihdit on jokaiselle tuttu kapistus. Niiden avulla on varmaan vaivattominta hauduttaa irtoteetä, mutta niissä on se ongelma, että teelehdet eivät pääse liikkumaan tarpeeksi vapaasti. Kuvasta näkee, että lehdet eivät pääse aukeamaan ja vapauttamaan aromeja kunnolla. 


Siivilällinen teekannu on myös melko pätevä vehje. Sillon siivilä teelehtineen täytyy vaan muistaa nostaa pois kannusta, ettei loppukannullinen mene ihan kitkeräksi.

French press on istelläni ahkerassa arkikäytössä. Siinä teelehdet pääsevät vapaasti liikkumaan ja aukeamaan. Se on yksinkertainen menetelmä, jolla saa pikaisesti tehtyä isommankin satsin.

Sitten voi tietenkin tehdä niin, että laittaa irtoteet hautumaan vapaasti yhteen mukiin ja siivilöi nesteen toiseen mukiin. Näin teelehdet pääsevät myös huljumaan mielensä mukaan.

Edistyneemmät: 

Esittelen lyhyesti kaksi kiinalaista haudutusmenetelmää: Gaiwan -kulhon sekä Yixing -kannun avulla. Näihin liittyy oikeaoppinen Gongfu -teeseremonia, mutta ne sopivat myös erinomaisesti arkiseen käyttöön.

Gaiwanin avulla teen hauduttaminen on rauhoittavaa ja mieltä kohentavaa puuhaa. Siinä tosin kaikki aiemmat ohjeet teen haudutuksesta menee vähän uusiksi. Teetä nimittäin laitetaan noin 1/4 kulhon tilavuudesta. Haudutusaika on vain 5-15 sekuntia, mutta veden kuitenkin pitää olla suosituksen mukaisessa lämpötilassa. Tee kaadetaan kulhosta suoraan kuppeihin tai tarjoilukannuun. Tarjoilukannua käytetään välissä siksi, että teen konsentraatioerot tasottuvat. Kaikista kovimmat tyypit juo suoraan kulhosta, jos hauduttavat vain itselleen.



Yixingin avulla hauduttamisessa pätee samat lainalaisuudet haudutsohjeiden suhteen kuin gaiwanin avulla. Tästä kannusta ei kuitenkaan kukaan juo suoraan nokasta.



Mollemmissa haudutusmenetelmissä on pointtina, että samat teelehdet voi hauduttaa uudestaan ja uudestaa. Esimerkiksi Tie Guan Yin -oolongin voi surutta hauduttaa 20 kertaa.

Toinen haudutus gaiwanilla.
___

Kerron tulevaisuudessa lisää gongfu -teeseremoniasta. Se kuitenkin vielä tässä vaiheessa menisi hieman deepiksi.

Ensi viikolla HOW TO -blogisarjassa tehdään ihan hullun hauskaa bubble teetä! Tule silloin mestoille.

-Miikka

tiistai 19. elokuuta 2014

NERD ALERT // Teen hauduttaminen

Moi!

Tänään ohjeistetaan tekniset tiedot täydellisen teekupillisen hauduttamiseen ja keskiviikkona HOW TO -osiossa esitellään erilaisia haudutusmenetelmiä. Kannattaa siis navigoida itsensä myös keskiviikon 20.8.2014 postaukseen.

Teen hauduttaminen

Huolimatta teen laadusta, väärin haudutettu tee on aina pahaa. Liian kuumassa vedessä tai liian pitkään haudutettu tee kitkeröityy väistämättä ja tekee teestä ikävän makuisen. Monen ihmisen teenjuonti tyssääkin siihen, ettei yksinkertaisesti tykätä teen mausta, mutta se johtuu pääosin huonosta haudutuksesta, ei varsinaisesti teestä itsestään. Seuraavaksi tulee ohjeet oikeanlaiseen teen hauduttamiseen. Varoituksen sana: ohjeet saattavat paikkapaikoin mennä täysin hifistelyksi.

Hyvän teen hauduttaminen riippuu viidestä tekijästä: VESI, PAINO, LÄMPÖTILA, AIKA ja VÄLINEET.


Vesi: Täydellinen vesi ei ole pakollista, mutta jos vesi ”maistuu hassulta,” niin varmasti maistuu teekin. Hyvässä vedessä on noin 150 ppm tasapainoista mineraalisisältöä. Tarkista vesilaitoksesi/veden tarjoajan nettisivuilta kotiseutusi vedenkovuus. Pehmeä/keskipehmeä vesi sopii hyvin teen juontiin  (ei liian pehmeä) sellaisenaan, mutta kovaa vettä kannattaa suodattaa esim. hiilisuodattimen avulla. Kunnolla varustelluissa teekahviloissa yleensä löytyy kääntesiosmoosi-suodatuslaite ja kalsiumkarbonaattipanos, jolla säädellään veden oikeaa mineraalipitoisuutta.  Kovassa vedessä on suurempi mineraalipitoisuus ja se aiheuttaa teehen pistävän maun. Liian pehmeä vesi puolestaan ei liuota tarpeeksi polyfenoleja, jolloin maku muuttuu, mutta myös paras terveyshyöty jää saavuttamatta. Kiehuessaan vesi vapauttaa happea. Kiinalaiset puhuvat kiehuneesta vedestä kuolleena vetenä. Parasta kuppia ei voi saada, jos käyttää useasti keitettyä vettä.

Paino: Hyväksi havaittu kultainen suhde on noin 2 g teetä 2 dl vettä kohden.  Hieman teestä riippuen tämä usein tarkoittaa yhdestä kahteen teelusikallista 2 dl vettä kohden. Jokainen kuitenkin löytää oman makuisensa kokeilemalla.

Lämpötila: Mustat teet, pu'erhit ja tummat oolongit tarvitset kiehuvan veden luovuttaakseen arominsa kunnolla. Herkempiä teelajeja (valkoiset, keltaiset, vihreät ja vaaleammat oolongit) kannattaa hauduttaa hieman miedomman lämpöisessä vedessä (70-90 ºC). Nyrkkisääntönä voi pitää, että kiehunut vesi laskee viidessä minuutissa noin 80 asteeseen celsiukseen. Tarkista sopiva lämpötila aina teesi haudutusohjeesta.

Aika: Mustat teet useimmiten ottavat hautuakseen noin 3-5 minuuttia riippuen omasta makutottumuksesta. Siitä pidempi aika saa teen maistumaan kitkeräksi. Pu'erheille riittää noin minuutti. Vihreälle teelle useimmiten ohjeistetaan yhdestä kahteen minuuttiin ja harvoissa tapauksissa kolme. Edellä mainitut teet usein kitkeröityvät, jos hauduttaa liian pitkän ajan. Tumma oolong ja valkoinen tee ovat anteeksiantavia: 1-2 minuuttia on paras, mutta pysyy juotavana pidemmilläkin haudutusajoilla.

Välineet: Teen hauduttamiseen on monia menetelmiä ja välineitä, mutta tärkeintä on muistaa, että miten teensä hauduttaakin, on tärkeintä antaa teelehdille tilaa liikkua ja paisua. Tästä syystä haudutuspussit eivät ole paras ratkaisu.
____

Siinä noin niin kuin pääpiirteittäin. Muistakaa aina, että halutessanne voimakkaampaa teen makua, lisätkää teen annostusta. Lämpötilan nostaminen tai haudutusajan venyttäminen tekevät teestä usein kitkerää!

-Miikka

lauantai 16. elokuuta 2014

LIFESTYLE SLOTTI // Muutama viikko launchiin

Moi!

Meidän tavoiteellinen julkistuspäivä alkaa lähestyä ja itsellä fiilikset alkaa kohota yhä enemmän. Loppuaika ennen launchia menee vielä nettisivujen rukaamisessa, mutta sen suhteen ollaan optimistisia, että muutaman viikon päästä oltaisiin valmiita.

>>>
(Teeverkkokauppaamme)
>>> 

Tällä hetkellä nettisivut eivät edusta yhtenäistä linjaa meidän visuaalisen ilmeen kanssa, joten kaikki graffat siellä tulevat muuttumaan. Lisäksi tuoteselostuksia parannellaan ja kehitetään asiakaspalvelua. Totta kai parannustyöt jatkuvat julkkareiden jälkeenkin, mutta nämä nyt päällimäisenä.

Olemme suunnitelleet kovasti julkistusbileiden järjestämistä syksyn aikana. Paikka ja tarkka aika on vielä työn alla, mutta ota yhteyttä meihin, jos mielit mukaan huikeisiin juhliin!




-Miikka

torstai 14. elokuuta 2014

HOW TO // Vesimelonijäätee

Moikka!

Tänään tosiaan luvassa todella hauska vesimelonijäätee. Siistiä tehdä ja herkullista nauttiakin!


Vesimelonijäätee 

Tarvittavat ainekset 


  
(Neljälle hengelle)

1/2 minivesimeloni (ja pikkusen koristeluun mahdollisesti)
6 tl vihreää teetä 
5 dl vettä teen haudutukseen
1 dl sokeria
1 dl vettä "basilikasiirappiin"
1 dl basilikaa
2-3 limeä

Step by step 

1. Hauduta tee ohjeen mukaisesti (mulla Yunnan Green Tea:  1-2 tl, 3 min). Laita tee jäähtymään jääkaappiin tai kylmennä jäillä, jos on enemmän kiire. Muista silloin lisätä teen annostusta.

2. Leikkaa vesimeloni ja laita puolikkaan vesimelonin lihat blenderiin (sauvasekotin myös ok) ja työstä ihan mehuksi. Valuta mehu siivilän läpi kannuun. Avita mehun valumista lusikalla tarvittaessa.

3. Tee "basilikasiirappi": laita vesi ja sokeri kattilaan keskikuumalle teholle. Lämmittele niin kauan, että sokeri on kokonaan liennut ja ota levyltä pois. Lisää sen jälkeen silputtu basilika ja sekoittele. Laita jäähtymään.

4. Kun tee ja siirappi on jäähtynyt yhdistä vesimelonin mehu, tee ja siirappi kannuun. Laita siirappia varovasti, jos et halua hirveän makeata juomaa. Purista limen mehut mukaan.

5. Sekoita, kaada, koristele, tarjoile ja nauti!


Voit korvata "basilikasiirapin" jollain terveellisemmälläkin vaihtoehdolla ja hauduttaa basilikaa teen kanssa, jolloin siitä irtoaa myös kivasti makua.

Juoma säilyy ilmalta suojattuna jääkaapissa nelisen päivää. Huomaa, että vesimelonin mehu saostuu seistessä joten sekoittele ennen tarjoilua.

____

Jep, siinä se! Ihan mielettömän pirteä setti. Suosittelen kokeilemaan ja varioimaan halujen mukaan.

Ensi viikolla HOW TO -blogisarjassa näytetään erilaisia teen haudutusmenetelmiä. Tule silloinkin tonteille!

-Miikka
 

tiistai 12. elokuuta 2014

NERD ALERT // Teeviljelmät

Tervehdys!

Tänään puhutaan teepensaan kasvutottumuksista. Tervetuloa mukaan!

Teeviljelmät

Yleisesti ottaen teepensasta esiintyy kahtena eri lajikkeena: Camellia sinensis var. sinensis (Kiinan pensas) ja Camellia sinensis var. assamica (Assamin pensas).


Camellia sinensis var. sinensis (Kiinan pensas)

Kiinan puska tykkää kasvaa hieman viileämmässa ympäristössä vuoristoisessa maastossa noin 2000-3000 metrin korekudessa. Sitä esiintyy Kiinassa, Japanissa, Taiwanissa ja paikallisesti muualla Kaakkois-Aasiassa. Se on tavanomaisesti noin 1-3 metrin mittainen.

Kasvuympäristönsä vuodenaikojen vaihtelun vuoksi poiminta voidaan suorittaa 4-5 kertaa vuodessa keväästä syksyyn. Tästä pensaasta valmistetaan Kiinassa kaikkia kuutta teelajiketta (vihreä, musta, oolong...).

Kiinan pensas kasvaa mielyiten villinä jylhien vuorten rinteillä aivan mielettömän kauniissa maisemissa.



Camellia sinensis var. assamica (Assamin pensas)

Assamin puska viihtyy parhaiten viidakon kaltaisissa olosuhteissa: liki kolmen metrin vuotuinen sadekertymä ja noin 30 asteen keskilämpötilä. Assamin pensas muistuttaa läheisemmin pientä puuta ja voi potentiaalisesti (hoitamattomana) kasvaa noin 15 metriseksi.

Trooppinen kasvuympäristö mahdollistaa ympärivuotisen poiminnan noin kymmenen päivän välein. Siitä tehdään huippulaatuista mustaa teetä Koillis-Intiassa, Sri Lankassa ja suurimassa osassa Afrikkaa.

Tiheä poiminta aiheuttaa sen, että pensaita täytyy ravitsea ahkerasti ja siksi Assamin pensasta kasvatetaan useimmiten puutarhoissa ja teeviljelmillä.


 _____

Ensi viikolla NERD ALERT -blogisarjassa ohjeistetaan kuinka haudutetaan täydellinen kuppi teetä. Tule silloinkin messiin!

-Miikka

lauantai 9. elokuuta 2014

LIFESTYLE SLOTTI // Meidän tiimi

Moikka!

Tänään esitellään pikaisesti meidän tiimi:

Teabib:n taustajoukoissa häärää veljeskaksikko Anssi (27) ja Miikka (24).

Lisää tiimiesittelyä tulossa, kun saadaan teetettyä meille paidat ja otetaan uudet henkilökuvat!

-Miikka

torstai 7. elokuuta 2014

HOW TO // Viinaan haudutettu tee

Moikka!

Nyt ollaan taas vähän kello kympin jälkeisessä aihepiirissä ja kerron teille kuinka valmistetaan väkeviin alkoholijuomiin haudutettua teetä.

Olen itse löytänyt kaksi toimivaa reseptiä: Giniin haudutettu Jasmine King Silver Needle ja rommiin haudutettu Lychee Black Tea. Blogia varten tein näistä jälkimmäistä.



Viinaan haudutettu tee

Tarvittavat ainesosat: 

5 dl viinaksia
2-3 rl teetä

Step by Step:

1. Kaada viina erilliseen (suljettavaan) astiaa.
2. Lisää tee viinan joukkoon ja sekoita aluksi. Anna hautua noin 1-2 tuntia.
3. Siivilöi irtotee nesteen seasta ja kaada valmis viina takaisin pulloonsa.


Tuote säilyy vaikka ikuisesti, kunhan pullo on suljettu kunnolla.

Ei todellakaan ole hankalaa, joten rohkeasti vain tekemään. Kokeile vaikka rommikolaa tai gin tonicia pienellä twistillä!

____

Ensi viikolla tehdään erittäin hauskaa vesimelooni jääteetä, joten tulkaa ihmeessä palvelimille silloinkin!

-Miikka

tiistai 5. elokuuta 2014

NERD ALERT // Teelajikkeet

Moikka!

Tänään NERD ALERT -osiossa kerrotaan lyhyesti lisätietoa eri teelajikkeista. Varsinaisesti erilaisia teekategorioita on kuusi: vihreä, musta, valkoinen, oolong, keltainen ja pu'erh. Jasmiiniteet ovat jasmiininkukilla tai niiden terälehdillä maustettua vihreää tai valkoista teetä.



Teelajikkeet

Vihreä tee: Kerätään, näivetetään ja rullataan. Vihreä tee ei hapetu, koska se estetään lämmittämällä teelehtiä rullauksen aikana. Kuumennus tapahtuu höyryttämällä tai kuuma-kuivaamalla (ihan kuin tekisi wokkia).  Idea on sama kuin ryöppäämisessä. Samaan aikaan lehtiä muotoillaan nypläämällä niitä sormin, painamalla pannun reunoille ja rullaamalla. Kaikenlaisia erilaisia muotoja on saatu aikaiseksi ja kaikki maistuvat erilaiselta!  Vihreä tee värjää veden vihreäksi tai kellertäväksi. Maku vaihtelee paahdetun, nurmikon, hennon vihanneksisen ja pistävän välimaastoissa.

Musta tee: Hyödyntää myös kaikkia viittä valmistusvaihetta, mutta sen annettaan hapettua loppuun asti. Vaiheet suoritetaan myös hyvin lineaarisessa järjestyksessä, eikä niitä yleensä toisteta missään kohtaa. Mustan teen valmistus kestää kokonaisuudessaan noin päivän. Mustan tee värjää veden tumman ruskeaksi/punaiseksi ja sen maku on kaikista voimakkain. Mustaa teetä juodaan länsimaissa usein maidon ja/tai sokerin kera. Se on yleisin pohja jääteehen.


Valkoinen tee: Prosessoimatonta teetä. Nimi on peräisin teepensaan silmuista/juuri auenneista silmuista, joissa esiintyy jotain valkoista "untuvaa". Valkoinen tee ainoastaan poimitaan ja annetaan näivettyä itsekseen. Jos ilmasto ei ole otollinen näivettymiselle, teelehdet voidaan laittaa hyvin miedolle lämmölle ikään kuin kuivausrumpuun. Lehtiä ei rullata eikä muotoilla yms. Jotain hyvin minimaalista hapettumista tapahtuu luonnostaan.  Veteen liotettuna valkoisesta tulee hyvin vaalea keltavihreä neste ja maku on hyvin hento. Terveellinen kuin mikäkin.



Oolong tee: Kaikista eniten aikaa vievä valmistusprosessi. Siinä hyödynnetään kaikkia viittä perusvalmistusvaihetta, joissa rullaus ja hapettuminen tehdään erikseen (toisin kuin vihreä tee). Oolong tee on parhaiten kuvailtu olevan jotain vihreän ja mustan teen väliltä, sillä sen hapettumisaste voi vaihdella 8% - 80% väliltä (arvioitu lehtien ulkonäön perusteella). Lehdet rullataan ja niiden annetaan levähtää ja hapettua hetken aikaa. Sitten niitä rullataan lisää ja hapetetaan lisää, uudelleen ja uudelleen. Usein mietoa lämpöä lisätään, jotta entsyymit hidastuisivat hieman. Kaiken tämän tuntien (tai jopa päivien) työstämisen jälkeen aikaan saadaan hieno kerroksinen maku. Oolong teet tyypillisesti ovat maultaan monimutkaisempia kuin vihreät ja valkoiset teet. Niissä on erittäin pehmeä kitkeryys ja runsaasti kukkaisia ja hedelmäisiä aromeja. Oolong sopii hyvin uusille teen juojille.




Keltianen tee: Osuu valmistusvaiheita, olemusta ja makua tuijottamalla valkoisen ja vihreän teen välimastoon. Erittäin harvinainen teekategoria ja sen tuotantomäärät ovat vain prosentin pari globaalista teetuotannosta. Se tekee keltaisesta teestä halutun lajikkeen.

Pu’erh tee: On täysin erilainen taiteenlaji. Ensin se käy läpi melko samanlaisen prosessin kuin vihreä tee, mutta ennen lehtien kuivaamista lehdet asetetaan ikääntymään (joko irtoteenä tai kakkuna). Pu’erh on fermentoitu tee (fermentointi on läsnä myös alkoholin valmistuksessa, mutta tässä fermentoituminen on hieman eri asia).  Riippuen halutusta Pu’erhista, tee voi olla vihreää (nuori) tai tummaa (vanha) ja iätys voi kestää muutamasta kuukaudesta useaan vuoteen. Vanhemmissa, hyvin valmistetuissa Pu’erheissa fiilis on kuin viineissä.
_____

Ensi viikolla NERD ALERT -blogisarjassa kerrotaan tarkemmin teeviljelmistä. Tule silloinkin paikalle! :)

-Miikka

lauantai 2. elokuuta 2014

LIFESTYLE SLOTTI // Heinäkuun kohokohdat

Moi!

Tänään kurkistetaan hieman Teabib:n kulisseihin, sillä aion kertoa heinäkuun merkittävimmät tapahtumat teeyrittäjänä. Julkaisua kohti mennään kovaa vauhtia, mutta vielä on tehtävääkin. Viime kuussa verkkokaupan kehittäminen jätettiin taka-alalle ja keskityttiin vähemmän teknisiin asioihin. Tässä poimintoja niistä:

Heinäkuun kohokohdat

Tuotekortit suunniteltiin ja painettiin

Viime viikon postauksessa annoinkin pienen sneak peekin meidän tuotekorttien leiskasta, jotka silloin oli lähetetty painoon. Nyt ne ovat painettu ja saapuneet meille! Tuli kyllä ihan mielettömän hyvät kortit. Kiitos meidän Art Directorille!


Siinä on tuoreeltaan toimistolle saapunesta lähetyksestä kuva. Ollaan sen verran tyytyväisiä noihin meidän kuvituksiin, että päätettiin painattaa niistä paitoja!




Nämä ovat ihan ensimmäisiä luonnostelmia, eivätkä välttämättä edusta lopullisia designeja, mutta pääsettepä vähän jyvälle.

Jääteen valmistuksen alkutahdit

Olemme suunnitelleet jääteen valmistamista ja siihen liittyen olemme luoneet muutamat reseptit, hankkineet superupeet patenttikorkkipullot, vuokranneet tuotantotilat ja käyty aktiivista kirjeenvaihtoa Eviran sekä terveysviranomaisten kanssa asianmukaisesta laadunvalvonnan suunnittelusta ja toteutuksesta. 

Jääteehen liittyen varasimme myös luonnonmukaista lähihunajaa MesiJussi nimiseltä pientuottajalta. Tämän vuotinen hunaja alkaa varmaan pikku hiljaa olla valmista!

Uudet toimitilat

Heinäkuun puolessa välissä muutimme uusiin toimitilohin, jossa nyt on yhdistettynä toimisto, kuvausstudio, varasto, pakkaamo ja lähettämö.

Blogi ja sosiaalinen media 


Heinäkuussa aloitettiin tuottamaan sisältöä blogiin ja sosialiiseen mediaan. Aktiivisimmin käytössä on Facebook, mutta myös Instagramia ja Pinterestiä on täytetty. Twiittailukin aloitetaan sitten, kun Teabib julkistetaan. Käykää siis tsiikaamassa:

Fabo
Insta
Pinterest
_____

Tässä muutamia poimintoja teeyrittäjän heinäkuusta. Näiden lisäksi työpäivät kuluu ihan perus hustlauksen ja grindaamisen merkeissä. En malta odottaa, että päästäis jo julkistamaan TEABIB!

Ensi viikolla LIFESTYLE SLOTISSA esitellään meidän tiimi. Tule silloinkin palvelimille!

-Miikka