torstai 18. joulukuuta 2014

HOW TO // Valkoinen tee-smoothie

Moikka!

Jatketaan vielä tänään valkoisen teen parissa ja tehdään super hyvä sekä nopea smoothie teetwistillä.


Valkoinen tee-smoothie 



Teejauheiden avulla on erittäin helppoa tehdä ainakin yksi hyvä teko päivässä terveytesi eteen. Niitä on älyttömän vaivatonta tunkea pirtelöihin, smoothieisiin tai vaikka aamumyslin sekaan. Tässä nyt yksi esimerkki miten voit virittää perussmoothien extra antioksidanteilla.

Tarvittavat raaka-aineet: 

(1 iso annos)

1 kirpeä omena (Granny Smith)
1 dl pakastemansikoita
10 tuoretta mintun lehteä
2 dl maustamatonta jogurttia (lehmästä tai kasvista)
1 tl jauhettua valkoista teetä





Step by step: 

1. Pese ja pilko omena.

2. Yhdistä kaikki raaka-aineet blenderiin tai muuhun astiaan, jos käytät sauvasekoitinta...

3. Sekoita tasaiseksi. Kaada lasiin ja nauti!




___


Todella hyvä välipala. Bulkkaajat voi hyvin laittaa jogurtin sijasta purkin maitorahkaa. Omenan kirpeys ja makeat mansikat tekee tästä mielettömän raikkaan. Ja valkoisen teen maku yllättää ihanasti lopussa.



___

Teabib:n blogi jää pienelle tauolle joulun ja uudenvuoden yli, joten tulkaa taas ensi vuonna palvelimille.

Rauhallista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta!

-Miikka



tiistai 16. joulukuuta 2014

NERD ALERT // Valkoinen tee

Moikka!

Viime viikko kului hyvin intensiivisesti uusien tuotekuvausten parissa, joten blogien kirjoittaminen täytyi siirtää tälle viikolle. Pahoittelut siitä kaikille lukijoille!

Tästä postauksesta lähtee NERD ALERT:ssa putki, jossa esitellään yksitellen kaikki eri teekategoriat. Johdonmukaisuuden nimissä aloitetaan valkoisella teellä.

Valkoinen tee 
  

Valkoinen on uusi vihreä.

Kaikkien teekategorioiden välisessä vertailussa valkoisen teen valmistaminen on tuotantovaiheiden perusteella kaikista yksikertaisinta: teelehdet poimitaan ja niiden annetaan näivettyä auringossa. That's it. Sen vuoksi se sisältää eniten teepensaassa luonnostaan esiintyviä terveyttä edistäviä ainesosia.

Lähtökohtaisesti kaikki käsinpoimitut ja -tehdyt teet tekevät hyvää terveydelle, mutta valkoista teetä nauttimalla voit maksimoida kaikki hyödyt. IS julkaisi 7.12.2014 artikkelin, jossa esiteltiin viisi syytä miksi valkoista teetä kannattaa juoda:


  • Vähentää tulehduksia
  • Alentaa verenpainetta ja kolesterolia
  • Pienentää syöpäriskiä
  • Hidastaa vanhenemismuutoksia
  • Nopeuttaa laihtumista ja kehon puhdistumista
(Lue koko artikkeli tästä >>>) 

Maultaan valkoiset teet ovat hyvin raikkaita, hentoja ja luonnostaan virkistävän makeita. Kuivissa lehdissä voi haistaa pullataikinan tuoksun, mutta haude tuoksuu jo ihan erilaiselta. Teehauteen tuoksussa ja maussa erottuu sitruksisuus, happoisuus ja kevyt makeus. Sen väri on hyvin vaalean keltainen/vihreä, joka myös kielii valkoisen teen raikkaudesta ja hentoudesta.

Arvostetuin valkoinen tee on Silver Needle, joka tehdään käyttämällä ainoastaan herkimpiä teenuppuja kevään ensimmäisestä Da Bai Cha teelajikkeen sadosta.


Silver Needlen haudutetut teelehdet.

 -Miikka



torstai 4. joulukuuta 2014

HOW TO // Matchamysli

Moikka!

Tänään HOW TO -osiossa tehdään mielettömän upea kyytipoika maidolle, jugurtille tai mille tahansa, jonka kanssa tykkäät nauttia mysliä.

Itse tehty mysli on melko nopea sekä helppo valmistaa, ja siihen käytettäviä raaka-aineita voi varioida ihan oman maun mukaan. Meidän tapauksessa pääroolissa tietenkin esiintyy vihreä teejauhe; matcha.

Matchamysli




Ainekset: 

5 dl kaurahiutaleita 
1 dl auringonkukan siemeniä
0,5 dl pellavan siemeniä
0,5 dl seesamin siemeniä
0,5 dl hasselpähkinöitä
0,5 dl saksanpähkinöitä
0,5 dl kookosöljyä (tai rypsiöljyä)
1,5 rkl hunajaa
1-2 dl rusinoita
1 dl kuivattuja karpaloita
2 tl matchaa





Step by step: 

1. Pilko saksan- ja hasselpähkinöitä hieman pienemmiksi.

2. Lämmitä kattilassa öljy ja hunaja. Älä kiehauta.

3. Lisää kaurahiutaleet, siemenet ja pähkinät kattilaan. Sekoita tasaiseksi.

4. Kaada seos uunipellille ja laita 175 asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi. Vahdi ja kääntele seosta välillä paistamisen aikana. Mysli tummuu ja kärvähtää melko helposti ilman kääntelyä.

5. Seos on valmis, kun se on sopivasti paahtunut ja tummunut hieman. Ota seos pois uunista ja lisää rusinat sekä karpalot.

6. Sirota matcha myslin sekaan. Sekoita ja valmista tuli!



 ___

NOTE: Sirottele matchaa oman maun mukaisesti. Kahdesta teelusikallisesta tulee mieto teetwisti.

NOTE 2: Voit käyttää mieleisiäsi hiutaleita, pähkinöitä, siemeniä, marjoja, hedelmiä ja muita lisukkeita, mutta noudata oheista prosessia (marjat ja hedelmät vasta uunin jälkeen).
___

Ihan mielettömän hyvän tuoksuinen ja makuinen hässäkkä. Täytyy huomauttaa, että tämähän on myös gluteeniton, kun käyttää 100% kaurahiutaleita.

NAM.


___

Ensi torstaina taas lisää HOW TO -osiota. Palaa silloinkin palvelimille.

-Miikka

tiistai 2. joulukuuta 2014

NERD ALERT // Jokaisella teellä on oma tarinansa

Moi!

Eräs aidon, käsinpoimitun ja -tehdyn teen merkittävin hienous on se, että jokaisella teellä on oma tarinansa. Iso osa lajikkeista on satoja vuosia vanhoja ja niiden valmistusperinteet ovat säilyneet sukupolvelta toiselle. Kaikilla teelajikkeilla on omat valmistustekniikkansa, jotka tekevät niistä yksilöllisiä ja ainutlaatuisia.

Suurin osa kiinalaisista teepensaista kasvaa villinä vuorten rinteillä ja laaksoissa. Jokainen kasvupaikka omaa hieman erilaiset olosuhteet maaperää ja ilmastoa ajatellen. Luonnon kehittämät maut yhdistettynä eri teetilojen perinteisiin ja ainutlaatuisiin valmistusmenetelmiin on selvää, että mikään tee ei maistu samalta. Kaikki ovat uniikkeja.

Jokaisesta teestä tietää, että mistä se on peräisin, ketkä sitä viljelevät ja miten se on tehty. Jokaisen teen voi oppia tuntemaan tuoksultaan, ulkonäöltään, maultaan ja historialtaan. Tiedät mitä saat.





___

Lue lisää teen valmistusprosessin perusvaiheista >>>

Tervetuloa taas ensi tiistaina NERD ALERT:n pariin!

-Miikka
 

torstai 27. marraskuuta 2014

HOW TO // Glögiä mustalla teellä

Moikka!

Glögikausi lienee jo avattu monessa taloudessa, joten ajattelimme näyttää kuinka Glögiä voi tehdä itse pienellä teetwistillä. Aivan mielettömän hyvä resepti!

Glögiä mustalla teellä





Herukkaglögin tekeminen itse ei sinänsä ole haastavaa, mutta kaikkia siihen tulevia mausteita ei välttämättä löydy ihan lähikaupasta. Lopputulos on kuitenkin kaiken vaivan arvoinen! Teetwisti glögiin saadaan korvaamalla perinteisestä ohjeesta vesi teehauteella. Itse käytin Yunnan Black tea:tä, jossa on mahtava hunajainen ja pähkinäinen maku.

Tarvittavat ainesosat: 


(4 annosta)


2 dl mustaherukkamehutiivistettä 
4 tl mustaa teetä (Yunnan Black tea
6 dl vettä teen haudutukseen
6 kpl kaardemumman palkoja
10 kpl neilikkaa 
1 kanelitanko
1 tl kuivattua inkivääriä
1 rkl (kuivattua) appelsiinin kuorta 
1 rkl fariinisokeria (Ei pakollinen)
2 dl punaviiniä

Kuorittuja manteleita ja rusinoita viimeistelyyn.





Step by step: 

1. Hauduta tee ohjeistuksen mukaisesti (Yunnan Black: 95ºC vettä, 3-4 min).

2. Kaada mehu, teehaude ja mausteet sopivan kokoiseen kattilaan ja keitä miedolla lämmöllä noin puoli tuntia.

3. Siivilöi mausteet pois glögistä.

4. Lisää punaviini ja lämmitä vielä pikaisesti (älä anna kiehua).

5. Tarjoile manteleiden sekä rusinoiden kera ja nauti!




NOTE: Mehutiivisteet ovat usein melko makeita jo valmiiksi, joten fariinisokeri ei ole todellakaan ole pakollinen. Kannataa siis tunnustella, että kaipaako glögi lisämakeutta!

NOTE 2: Kannattaa käyttää hieman vähemmän mehutiivistettä, jos ei aio laittaa punaviiniä (tai muuta) jatkeeksi.

____


Mutkat suoriksi: 

Jos sinulle ei ole aikaa tai muuten vain haluat päästä vähemmällä, niin voit myös käyttää valmista glögitiivistettä, jonka laimennat veden sijasta teehauteella!

____ 





Todella hyvää! Yunnan Black tea tuo upeasti lisämausteisuutta ja syvyyttä, joka sopii glögiin erinomaisesti. Jatkoon!

Ensi torstaina lisää HOW TO -osioita. Tule silloinkin palvelimille!

-Miikka

tiistai 25. marraskuuta 2014

NERD ALERT // Kermaiset oolongit

Moikka!

Naixiang Jinxuan ja Milk Oolong teiden mausta tulee usein kysymyksiä, että miten kermaisa maku ja voinomainen tuoksu on saatu niissä aikaiseksi. Niinpä tänään NERD ALERT:ssa kerron niistä tarkemmin.

Kermaiset oolongit 






Naixiang Jinxuan ja Milk Oolong ovat omasta mielestämme äärettömän maukkaita teetuttavuuksia ja niitä on usein helppo tarjota ystäville, jotka eivät ole vielä kovinkaan tottuneita huippulaatuiseen teehen.

Naixiang Jinxuan on taiwanilainen oolong, jota voidaan pitää alkuperäisenä kermaisena oolongina. Sen maku ja tuoksu ovat peräisin teelehdestä itsestään, mutta ne on saatu vapautettua oikeanlaisen hapettumisprosessin avulla. Naixiang Jinxuan ei siis sisällä mitään lisättyä ja sen tarjoama makuelämys on puhtaasti luonnollinen.

Milk Oolongit ovat kiinalaisia vastineita Naixiang Jinxuanielle ja niiden kermaisuutta on tehostettu aromatisoinnin avulla. Aromatisointi tehdään niin, että teelehdet höyrystetään maidolla. Tässäkin tapauksessa makuelämys on siis hyvin luonnollinen.

Maidolla höyrystetyn oolongin tunnistaa siitä, että siitä välittyy vahva voinomainen tuoksu heti pakkauksen avattua.

Jos et ole vielä maistanut kumpaakaan, niin suosittelemme testaamaan!

Ensi viikolla taas lisää NERD ALERTIA.


-Miikka

torstai 20. marraskuuta 2014

HOW TO // Vihreä tee-margarita

Moikka!

Tänään on luvassa jatkoa edelliselle HOW TO -postaukselle, sillä näytämme aivan loistavan margaritaohjeen, jossa on vihreä tee -twisti. Olennaisena osana tähän ohjeeseen kuuluu viime viikolla vihreästä teestä tehdyt jääpalat.

Vihreä tee-margarita 




Ohje on suhteellisen simppeli ja margaritaa voi tehdä kerralla usemmallekin henkilölle. Silloin tosin ratkaisee, että kuinka paljon tekee noita vihreä tee-jääpaloja. Takuuvarmaa on, että tulee ihan mielettömän hyvää juomaa. Jääpalat tuovat margaritaan loistavan vivahteen.

Tarvittavat ainekset: 

(Yksi annos)

5-7 kpl Vihreä tee-jääpaloja
2 rl Tequilaa
1 rl Cointreautä (tai muuta appelsiinilikööriä)
1 rl sitruunan mehua
2 tl agavesiirappia (tai sokeria)
1/2 lime viipaleina

+ pieni lautasellinen sokeria lasin reunuksen "kuorrutukseen."




Step by step: 

1. Hieraise limen viipaletta lasin reunukseen ja dippaa reunus sokeriin.

2. Murskaa jääpalat (itse laitoin jääpalat pakastepussin sisään, käärin pussin liinaan sisään ja hakkasin jääpalat ihan vaan kaulimella).

3. Laita jääpalat, tequila, cointreau sekä sitruunan mehu shakeriin ja ravista.

4. Kaada seos sokerilla reunustettuun lasiin.

5. Lisää limen viipaleet ja kaada agavesiirappi lasiin.

6. Kevyt sekoitus ja margarita on valmis nautittavaksi!

NOTE 1: Meidän talouden blenderi sanoi itsensä irti joten siksi jääpalat täytyi murskata alkukantaiseen tyyliin. Jos sinulta löytyy blenderi, niin laita sinne jääpalat, tequila, cointreau, sitruunan mehu sekä agavesiirappi ja sekoita tasaiseksi niin, että jäätpalat hileytyvät. Tämä on tietenkin huomattavasti tehokkaampi tapa ja saat margaritaa helpommin isommankin annoksen.

NOTE 2: Agavesiirappi tuppaa vajoamaan lasin pohjalle, joten tarjoile pillin kanssa!



 ___

Blenderi, kaulin tai muu moukari, drinkistä tulee todella hyvää. Jääpaloista irtoaa mielettömän upea mausteinen maku, joka leikkaa juoman alkoholisuutta. Todellakin käyttiskamaa.





Tule taas ensi viikolla palvelimille HOW TO -osion pariin!

-Miikka

tiistai 18. marraskuuta 2014

NERD ALERT // Teepussien hyödyttömyys

Moi!
 
Länsimaissa pussitee vastaa noin 95% koko teen kulutuksesta ja se osaltaan osoittaakin ihmisten mieltymyksen sen käytännöllisyyteen. Toisaalta pussiteetä on suurempi tarjonta kaikkien markettien hyllyillä, joten sen käytännöllisyys kuluttajalle liittyy vahvasti myös ostotapahtumaan, eikä rajoitu ainoastaan käyttöön.

Teepussien hyödyttmyys

Tarina kertoo, että teepussi keksittiin vahingossa, kun New Yorkilainen tee- ja kahvikauppias Thomas Sullivan halusi pienentää myymiensä tuotteiden kuluja pakkaamalla teet pieniin silkkipusseihin peltilaatikoiden sijasta. Epätietoiset asiakkaat haudutti teen silkkipusseineen päivineen ja Thomas alkoi saada kyselyitä näistä "teepusseista." Siinä vaiheessa hän ymmärsi iskeneen kultasuoneen ja teepussit kaupallistuivat nopeasti 1900-luvun alussa.

Teepussien yleistymisellä oli kova hinta: teen maku. Teepusseihin alettiin käyttämään pienen pientä teehaketta, joka on tuotettu koneellisesti poiminnasta valmistukseen. Teen laatu on kärsinyt valtavasti suurtuotannon myötä, kun pussin sisään on ollut helppo piilottaa jotain tummaa höttöä. Hyvä laatuisella pussiteessäkin teehake on niin tiivisti pakkautunut pusseihin, että vesi ei hauduttaessa pääse kunnolla virtamaan pussin lävitse vapauttamaan teen makua. 

Pari edellistä NERD ALERT -blogiosiota on osoittanut, että teepussien käyttö on täysin tarpeetonta. Alkuperäiseen teenjuontiin pussit eivät kuulu millään tavalla ja huippulaatuisen teen tulisi aina antaa hautua vapaasti "tanssien" vedessä. Kiinalaiseen tapaan arkikäytössä kuuluukin laittaa irtotee omaan mukiin hautumaan ja nauttia teetä niin, että ne teelehdet ovat mukissa koko ajan. Se ei ole pelkästään maku- vaan myös ulkonäkökysymys. Irtoteen hauduttamista on ihana katsella, kun teelehdet leijuvat ja avautuvat vedessä.



Ensi tiistaina lisää NERD ALERTIA!

-Miikka


torstai 13. marraskuuta 2014

HOW TO // Vihreä tee-jääpalat

Moikka!

Suunnittelin näyttäväni tänään erään vihreä tee-margaritaohjeen, mutta se koostuu yhdestä aika pitkästä vaiheesta, joten ajattelin jakaa postauksen kahteen osaan. Kyseisessä ohjeessa meinaan käytetään vihreästä teestä tehtyjä jääpaloja ja näytän nyt tänään kuinka ne tehdään!

Vihreä tee-jääpalat 




Nämä jäiset teepalat voi oikeastaan maustaa melko mielivaltaisesti, mutta itse olen tykästynyt käyttämään vihreää teetä, neilikkaa, kaardemummaa ja kanelia. Kuten olettaa saattaa, ohje on todella yksinkertainen, mutta jäätyminen tietysti ottaa aikansa.

Tarvittavat ainesosat: 

(1 levyllinen)

3 dl vettä
2 tl vihreää teetä
5 kokonaista neilikkaa
5 kokonaista kaardemummaa
1 kanelitanko







Step by step:


1. Kuumenna vesi.

2. Pilko kanelitankoa hieman (käsin tai veitsellä).

3. Hauduta vihreä tee, neilikat, kaardemummat ja kaneli teen ohjeistuksen mukaisesti (itsellä käytössä Gunpowder:  85-90ºC vettä, noin 1-2 minuuttia).

4. Anna hauteen jäähtyä ja annostele jääpalalevylle/-pussiin.

5. Sujauta pakkaseen ja anna jäätyä.






____


Näitä jääteepaloja voi käyttää ihan missä juomassa tahansa pienen lisätwistin tuojana. Esimerkiksi teefrappuccino ja erilaiset teedrinkit. Ensi viikolla näytän sitten vihreä tee-margaritan, jossa näitä muun muassa voi käyttää.

Tule siis ensi torstainakin palvelimille HOW TO -osion pariin!

-Miikka

tiistai 11. marraskuuta 2014

NERD ALERT // Kolme näkökulmaa teehen

Moi!

Jatketaan vielä tällaisella lähes reaaliaikaisella Anssin Kiinan matkan päivityksellä. Eräs teeviljelijä Xihussa kertoi hänelle, että teetä tulisi nauttia maksimoiden haju-, maku- ja näköaistin ärsykkeitä. Hän kuvaili, että parhaan teen eri aisteille saa seuraavalla prosessilla:

1. Tuoksu

Teestä lähtee paras tuoksu, kun se haudutetaan kiehuvaan veteen. Silloin maku tietenkin kärsii monilla lajikkeilla, joten nestettä ei ole edes tarkoitettu juotavaksi.




2. Maku

Kaada haisteluun tarkoitettu haude pois ja kaada teelle sopivan lämpöinen vesi astiaan. Säilytä siis teelehdet edellisestä vaiheesta. Nyt teen maku virittyy huippuunsa.




3. Ulkonäkö

Juo edellisen vaiheen teetä 1/3 ja kaada astiaan lisää vettä. Nyt tee on ulkonäöltään kaunein.



____

Teeviljelijä kertoi myös, että teetä kannattaisi nauttia vain läpinäkyvästä astiasta, koska teen ulkonäkö on niin iso osa koko nautintoa. Voin kyllä henkilökohtaisesti kompata hänen sanojaan. Se todella on merkittävä ominaisuus huippulaatuisessa teessä.

Täytyy huomauttaa, että viljelijä oli Xihusta ja hän tuotti Xi Hu Long Jingiä. Itse kokeilin tätä prosessia Gunpowder -teellä, eikä se välttämättä toimi samalla tavalla, koska teelehdet ovat erilailla valmistettu ja muotoiltu.

Ensi tiistaina taas NERD ALERTIA.

-Miikka

torstai 6. marraskuuta 2014

HOW TO // Vihreä tee-keksit

Moikka!

Johan oli aikakin käyttää teetä myös leivonnassa. Tehdään nimittäin Matchalla ja tummalla suklaalla maustettuja pikkuleipiä.

Vihreä tee-keksit 




Tumman suklaan ja Matchan pyhä liitto toimii kyllä erinomaisesti (aina). Leipomisvaiheessa, kun yhdistin Matchan ja tumman suklaan jauhojen joukkoon, niin niistä heti kantautui erinomainen tuoksuyhdistelmä. Tämä resepti on myös älyttömän helppo ja nopea tehdä.

Tarvittavat ainesosat: 

(6 melko kookasta keksiä)

4 dl mantelijauhoa
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1/4 tl suolaa
3 rl voita (eläin- tai kasvikunnasta)
3 rl maitoa (eläin- tai kasvikunnasta)
1 dl suklaahippuja
4 tl Matcha -jauhetta





Step by step: 


1. Ota voi lämmittelemään ennen kuin aloitat mitään muuta. Se saisi olla huoneenlämpöistä, jotta se sekoittuisi hyvin jauhoihin. 

2. Laita uuni lämpiämään 175ºC.

3. Yhdistä mantelijauhot, sokeri, leivinjauhe, vanilliinisokeri ja suola sopivan kokoisessa astiassa.

4. Lisää joukkoon voi, maito, suklaahiput ja Matcha -jauhe. Sekoita tovi, niin saat lopulta mukavasti muovailtavaa taikinaa.

5. Leipase taikinasta sopivan kokoisia pikkuleipiä (itsellä hyvin karkeasti noin 6 cm halkaisija ja 1 cm korkeus) ja aseta uunipellille erilleen toisistaan.

6. Paista uunissa noin 15 min.

7. Jäähdyttele keksejä hetki ja nauti!



____

Uuh, amazing. Kannattaa kokeilla.

On meinaa törkyhyvää ja helppo valmistaa. Lisäksi tietenkin Matchassa on valtava määrä flavonoideja ja muita terveyttä edistäviä aineita.




Nähdään taas ensi viikolla HOW TO -osion merkeissä!

-Miikka 

tiistai 4. marraskuuta 2014

NERD ALERT // Huoleton hauduttaminen

Moikka!

Anssi on tosiaan ollut Kiinassa nyt muutaman viikon ja tulee ensi torstaina takaisin Suomeen. Hän oli viime viikolla käymässä Zhejiangin maakunnassa, Hangzhou city:ssä, jonka sisällä on Xihu niminen alue, josta tulee Kiinan kuuluisin tee Xi Hu Long Jing.

Huoleton hauduttaminen 



Huoletonta teen hauduttamista Hangzhou city:ssä.

Paikallista ylpeyden aihetta nauttiessaan Anssille kävi ilmi, että Hangzhou city:ssä teen hauduttamisesta ei tehty mitään numeroa. Teelehdet haudutetaan vapaasti samassa kupissa kuin mistä tee nautitaan ja teelehdet jätetään mukiin. Kiinalaiset sanoivat: "näin se tee kuuluukin tehdä." Eikä se teelehtien loputon uittaminen edes kuulemma tehnyt teestä kitkerää.

Tälläiseen haudutustapaan kuitenkin liittyy yksi varoituksen sana... Veden tulee olla juuri oikean lämpöistä! Liian kuuma vesi saa teen maun muuttumaan kitkeräksi ja pitkä haudutusaika vaan korostaa sitä.

Teabib:n sivuilla ilmoitamme Xi Hu Long Jing:lle haudutusohjeen: "1-2 teelusikallista kupilliseen 70-80ºC vettä. Hauduta noin 1 minuutti."

Jos haluaa alkaa hauduttamaan tällä huolettomalla menetelmällä, kannattaa tehdä se 70ºC veden kanssa.
____

Palataan taas ensi tiistaina NERD ALERT -osion pariin!

-Miikka

torstai 30. lokakuuta 2014

HOW TO // Vihreä tee-couscous

Moi!

Tänään on taas aika käyttää teetä ruoanlaitossa ja boostataan couscousia Gunpowderilla, joka on Fujianin maakunnasta, Kaakkois-Kiinasta, peräisin oleva vihreä tee.

Vihreä tee-couscous 




Gunpowder on maultaan mukavasti savuinen ja paahteinen sekä hiukan makea. Se tuo couscousiin mukavasti ryhtiä ja luo siihen hennosti paistetun maun. Reseptihän on toden totta erittäin yksinkertainen, koska couscousin "turvottamiseen" käytetään veden sijasta teetä. Mikä parasta: hyvää tulee!

Tarvittavat ainesosat: 

2 annosta

2,5 dl couscousia
2,5 dl vettä
2 tl Gunpowder vihreää teetä




Step by step: 

1. Laita vesi kuumenemaan. Hauduta Gunpowder ohjeen mukaisesti (85-90ºC vettä, 1-2 minuuttia).

2. Kiehauta hauduttamasi tee.

3. Kaada couscous sopivan kokoiseen astiaan ja lisää kiehahtanut tee. Sekoittele hieman ja anna turvota kannen alla vähintään viisi minuuttia.

4. AVOT!

NOTE: Älä säikähdä vihreän teen kiehauttamista. Se ei muutu kitkeräksi, koska siinä ei enää ole teelehtiä. 


___ 

Voit käyttää vihreä tee-couscousia ihan sellaisenaan aterian sivussa ja korvata vaikka riisin tai pastan sillä. Itse käytin sitä saalatin pohjana, johon lisäsin avokadoa, tomaattia, punasipulia, chiliä, korianteria, sitruunan mehua ja oliiviöljyä. Lopuksi vielä maustoin suolalla ja pippurilla. Näinkin monen ainesosan jälkeen couscousissa maistuu Gunpowderin ihana paahteisuus!

Ja tottakai, ruokajuomaksi kupillinen gunpowderia.




Palaillaan taas ensi viikolla HOW TO -osion pariin.

-Miikka




tiistai 28. lokakuuta 2014

NERD ALERT // Veden lämpötilan silmämääräinen mittaaminen

Moi!

Usein kuulee kysyttävän, että mistä veden lämpötilan voi tietää, jos ei omista keittiöön soveltuvaa lämpömittaria?

Olen aiemmin blogissamme maininnut, että hyvä nyrkkisääntö on antaa juuri kiehahtaneen veden odottaa viisi minuuttia, niin sen lämpötila laskee noin 80 asteiseksi. Kaada siis kiehahtanut vesi haudutusastiaan ja anna veden odotella siinä ilman mitään kantta.

Tuollainen odottelutekniikkakin on toisaalta hyvin epätarkka ja siihen vaikuttaa monet tekijät, että kuinka nopeasti se vesi jäähtyy. Siksipä seuraavaksi esiteltävä tekniikka on jo huomattavasti tarkempi.

Veden lämpötilan silmämääräinen mittaaminen

Veden lämpötilaa voi arvioida keittämisen aikana vedessä tapahtuvista muutoksista. Tämäkään tekniikka ei ole mikään satavarma, koska eri vaiheet voivat olla vaikea erottaa. Any case, tämä on kiinalaisten teemestareiden menetelmä ja harjaantuneet pääsevät jo erinomaisesti taakille siitä mikä veden lämpötila milloinkin on.

Veden kuumenemisen vaiheet:

1. "Katkaravun silmät" (eng. Shrimp eyes) 68-79 ºC

Nuppineulan pään kokoiset kuplat, jotka ennimäkseen vain oleskelevat keittoastian pohjalla, mutta osa nousee pintaan. Höyryä nousee hyvin kevyesti.



2. "Ravun silmät" (eng. Crab eyes) 79-82 ºC

Suurempia, hehkuvia kuplia. Pystysuora höyrypatsas nousee hempeästi.

 

3. "Kalan silmät" (eng. Fish eyes) 82-85 ºC

Keittoastia alkaa pitää suurempaa meteliä ja suurempia kuplia muodostuu astian pohjalla.



4. "Helminauha" (eng. String of pearls) 91-96 ºC

Useita kuplia pulputtaa pohjasta pinnalle juuri ennen kunnollista kiehumista. Keittoastian keskellä nousee jo melko kookkaita kuplia.

 

5. "Raivoava ryöppy" (eng. Raging torrent) 100 ºC

Pyörivää, ryöppyävää ja höyryävää eli siis kiehuvaa vettä.

 
 ___

Ei muuta kuin harjoittelemaan. Näkyillään taas ensi viikolla NERD ALERT:n merkeissä!

-Miikka