Moikka!
Kalseasta ilmasta huolimatta aina on hyvä syy syödä jäätelöä. Ja tätä jäätelöä voi kuitenkin syödä ilman hyvääkin syytä, koska se sisältää suhteellisen synnittömiä ainesosia.
Cashew-pohjainen chai-jäätelö
Tarvittavat ainekset:
3,5 dl cashew-pähkinöitä (liotettava ensin vedessä)
2,5 dl kevyt kookosmaitoa
1/2 dl kookosöljyä
1/2 dl ruokosokeria
1/2 dl agave-siirappia (tai hunajaa)
1 tl jauhettua mustaa teetä
1/2 tl kanelijauhetta
1/4 tl inkiväärijauhetta
1/4 tl neilikkajauhetta
1/4 tl kaardemummajauhetta
+ Ripaus vaniljansiemeniä
Step by step:
1. Liota cashew-pähkinöitä vedessä vähintään 4 tuntia ennen jäätelön valmistusta.
2. Poista liotusvesi ja kaada cashew-pähkinät blenderiin.
3. Lisää kaikki loputkin ainekset blenderiin.
4. Työstä aineksia niin kauan, että saat tasaisen pehmeän ja kermaisen seoksen. Itselläni siihen meni pari minuuttia.
5. Kaada seos pakkasenkestävään astiaan ja lykkää seos pakkaseen.
6. Ota seos pakkasesta noin 3 tunnin jäähtymisen jälkeen. Sekoita seosta niin, että saat rikottua muodostuneet kiteet. Laita seos taas pakkaseen ja toista 2 tunnin päästä. Laita jäätelö vielä pakkaseen vähintään kahdeksi tunniksi ennen tarjoilua.
7. Nyt sinua odottaa pakkasessa valmis, superherkullinen chai-jäätelö!
NOTE: Jos sinulla on kotona jäätelökone, niin unohda vaiheet 5 ja 6.
___
Oh my. Todella hyvää! Lopputulos on niin pehmeä, että on vaikea uskoa jäätelön olevan täysin kermaton ja maidoton. Lisäksi kookoksen ja chai-mausteiden yhdistelmä toimii mielettömän hyvin.
Älä pelästy pitkää valmistusaikaa, aktiivista tekemistä tässä on yhteensä ehkä vartin verran. Suosittelen testamaan, koska tämä on todella herkkua!
Hauskaa ja maistuvaa Pääsiäistä!
-Miikka
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jäätelö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jäätelö. Näytä kaikki tekstit
torstai 2. huhtikuuta 2015
HOW TO // Cashew-pohjainen chai-jäätelö
Tunnisteet:
agave,
cashew,
chai,
chai-jäätelö,
how to,
inkivääri,
jauhetut teet,
jäätelö,
jäätelön valmistus,
kaardemumma,
kaneli,
kookosmaito,
kookosöljy,
musta tee,
musta teejauhe,
neilikka,
teejauhe,
vegaani
torstai 9. lokakuuta 2014
HOW TO // Matcha-mango mehujää
Moikka!
Tavanomaisesti mehujäiden ja muiden kylmien nautintoaineiden reseptit ilmestyvät hieman otollisemman sesongin läheisyydessä, mutta nyt rikotaan rajoja.
Itse pidän todella paljon kylmän ja kuuman kontrastista, joten tykkään syödä jäätelöä teen kanssa. Vuodenajasta riippumatta!
Matcha-mango mehujää
Tänään ohjelmassa on siis teellä viritetty kerrosmehujää. Taas kerran reseptimme pääroolissa komeilee matcha, jota kannattelee ihanan pehmeä mangokerros.
Jos olet tämän vihreän teejauheen läheinen ystävä, niin kannattaa kurkata blogimme muita matcha-aiheisia postauksia.
Tarvittavat ainesosat:
4 mehujäätä
Matchakerros:
0,5 rkl matchaa
1,5 dl kookosmaitoa
2-3 tl agave siirappia
Mangokerros:
2 dl tuoretta mangoa
0,5 dl kookosmaitoa
1/2 sitruunan mehu
Step by step:
1. Päätä kumman kerroksen haluat mehujääpuikon kärkipaikalle ja valmista se ensin. Itse tykkään laittaa vihreän teen päällimäiseksi.
2. Laita kookomaito, agave siirappi ja matcha blenderiin. Työstä kunnes ne ovat sekoittuneet tasaisesti. NOTE: kokeneemmat matchan juojat voivat käyttää ohjeistusta enemmän teejauhetta halutessaan.
3. Jaa seos mehujäämuotteihin (itsellä käytössä pahviset kertakäyttömukit). Tämän annostus riittää neljään pieneen mehujäähän.
4. Laita muotit pakkaseen. Annan matchakerroksen jähmettyä niin, että kerrokset eivät sekoitu toisiinsa, kun kaadat mangokerroksen muottiin. 1-1,5 tuntia riittää.
5. Huuhtele blenderi ja tee mangoseos: laita mango, kookosmaito sekä sitruunanmehu blenderiin ja sekoita tasaiseksi.
6. Kaada seos ensimmäisen kerroksen päälle mehujäämuotteihin. Laita tässä vaiheessa jäätelötikut kiinni, jos käytät tätä innovatiivista pahvimukimenetelmää. Voit pikkuisen nytkytellä ja taputella muotteja ilmakuplien poistamiseksi. Laita pakkaseen muutamaksi tunniksi tai niin pitkäksi aikaa, että ovat kunnolla jähmettyneet.
7. Poista muotit ja nauti!
____
Mmm... Tämä on niin super pehmeä ja raikas puikko. Huomaa myös, että tämä on verrattaen melko terveellinen! 5/5.

green tea,
how to,
jäätelö,
kookosmaito,
mango,
matcha,
mehujää,
popsicle,
vihreä tee
torstai 24. heinäkuuta 2014
HOW TO // Matcha-jäätelö
Moikka!
Tällä viikolla
HOW TO –blogisarjassa pitäydytään helteitä kunnioittavassa teemassa ja tehdään
kotikutoisesti vihreällä teellä maustettua jäätelöä.
Tässä
jäätelössä on sellainen hauska ominaisuus, että se alkaa maistua paremmalta
mitä pidemmälle annostaan syö. Suosittelen testaamaan ja tarjoamaan ystäville
esimerkiksi sushiaterian jälkeen.
Matcha-jäätelö
pitkän kaavan kautta
Tarvittavat
raaka-aineet:
4 kpl kananmunan keltuaista
1,5 dl sokeria
3 dl täysmaitoa
2-3 rkl Matcha–teejauhetta
3 dl kuohukermaa
Step by step:
1. Vaahdota
keltuaiset ja sokeri sopivan kokoisessa astiassa
2. Kuumenna
maito kattilassa lähes kiehumispisteeseen.
3. Kaada tilkka
maitoa munasokeri seokseen reippaasti sekoittaen. Kaada sitten loputkin
maidosta ohuena nauhana kokoajan sekoittaen. Kaada seos takaisin kattilaan ja
kuumenna pienellä lämmöllä, kunnes vaahto katoaa ja seos sakenee. Älä anna seoksen kiehua! Laita
seos jäähtymään.
4. Siivilöi
matcha –jauhe jäähtyneeseen munamaitoseokseen ja sekoita tasaiseksi. Jos jauhe jää paakulle munamaitoseokseen voit, siivilöidä koko seoksen vielä kertaalleen. (NOTE: itse käytin 3 rkl matchaa ja jäätelöstä tuli voimakkaasti vihreän teen makuinen)
5. Vatkaa kerma
vaahdoksi ja lisää jäähtyneeseen maitomuna -seokseen. Kaada pakastusastiaan ja
laita 3 tunniksi pakastimeen.
6. Ota jäätelö
pois pakastimesta ja sekoita sitä joko sähkövatkaimella tai muulla survimella,
jotta syntyneet kiteet rikkoutuisivat. Laita takaisin pakastimeen ja toista 2
tunnin kuluttua. Pakasta vielä vähintään 2 tunnin ajan ennen tarjoilua.
Matcha-jäätelö à la mutkat suoriksi
Tarvittavat raaka-aineet:
1 l vanilijakermajäätelöä
3 rkl matcha teejauhetta
Step by step:
1. Nosta jäätelö
kulhoon ja jääkaappiin sulaamaan 20-30 minuutiksi, jäätelön tulee olla puolisulaa,
ei siis kokonaan sulanutta.
2. Lisää matcha-jauhe siivilän läpi ja sekoita tasaisesti puolisulan jäätelön joukkoon.
3. Laita kulho
takaisin pakastimeen. Jäätelö on valmista nautittavaksi n.
tunnissa.
HUOM. älä sekoita puolisulaa jäätelöä enempää kuin on tarve, sillä jäätelö menettää kuohkeuttaan.
_____Aika hullun siistiä tuo jäätelön tekeminen itse. Vähän tosin tarvitsee rannetta! Ensi viikolla HOW TO -osiossa mennään vähän iltaohjelman puolelle ja tehdään jasmiini tee mojitoa. Kannattaa siis pysyä holleilla!
-Miikka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)